Suosikit

Ruokahävikki

Mitä ruokahävikki on?

Ruokahävikillä tarkoitetaan alun perin syömäkelpoista ruokaa, joka syystä tai toisesta johtuen päätyy syömättä roskiin tai biojätteeksi. Näin käy valitettavasti tällä hetkellä noin 30% kaikesta maailmassa tuotetusta ruoasta.

Miksi ruokahävikki on ongelma?

Turhaan tuotettu ruoka kuormittaa valtavasti ympäristöä, sillä reilu viidennes kulutuksemme aiheuttamista ilmastopäästöistä syntyy pelkästään ruoan tuotannosta. Kun heitämme ruokaa roskiin, tuotannosta aiheutuvat päästöt ovat syntyneet aivan turhaan.

Ruokahävikki on suuri ongelma myös Suomessa ja sen ongelmat näkyvät esimerkiksi Itämeren rehevöitymisessä. Meillä kotimaassa syömäkelpoisesta ruoasta heitetään roskiin koko elintarvikeketjun aikana 10–15%, mikä tarkoittaa vuosittain yli 400 miljoonaa kiloa.

Kaikkein eniten ruokahävikkiä syntyy kotitalouksissa. Ruokahävikki on suoraan myös pois kukkarosta, kun kaupasta ostettu ruoka päätyykin kotona roskiin.

Miten minä voin vähentää ruokahävikkiä?

Ruokahävikin vähentämiseen löytyy monia tapoja. Ruokahävikkiä hillitsevät esimerkiksi:

 • ruokaostosten suunnittelu
 • kaapista valmiiksi löytyvien ainesten hyödyntäminen
 • pakastaminen
 • nahistuneiden kasvisten ja hedelmien jatkojalostaminen keitoksi tai smoothieksi.

Voisiko joku näistä vinkeistä sopia sinunkin arkeesi? Lopussa seisoo usein kiitos pienemmän hiilijalanjäljen ja rahansäästön muodossa.

Osa ruokahävikistä syntyy myös siksi, että ruokaa heitetään roskiin heti, kun tuotteen parasta ennen -päivä on ylittynyt. Lähes aina ruoka on tässä vaiheessa vielä täysin syötävää, sillä päivämäärä kertoo tuotteen vähimmäissäilyvyysajan.

Lue lisää: Tiesitkö näitä faktoja parasta ennen -merkinnästä?

Miten Fiksuruoka vähentää ruokahävikkiä?

Me myymme verkkokauppamme kautta pääosin elintarvikkeiden jäännös- ja poistoeriä, jotka ovat muutoin vaarassa joutua hävikiksi.

Suurimmalla osalla tuotteistamme on vielä reilustikin parasta ennen -päiväystä jäljellä, sillä syitä sille, miksi tuote on vaarassa joutua hävikiksi, löytyy monia. Näistä yleisimpiä ovat:

 • Kausituote tai muusta syystä poistuva tuote
 • Brändi- ja pakkausmuutokset
 • Pakkausten painovirheet
 • Lähestyvä parasta ennen -päiväys
 • Liikatuotantoa

Teemme myös tiiviisti töitä erilaisten tuottajien kanssa etsiessämme ratkaisuja hävikin vähentämiseksi. Olemme esimerkiksi pystyneet hyödyntämään hävikkiuhan alle joutuneita raaka-aineita valmistamalla niistä yhteistyötuotteita ja myymällä niitä verkkokaupassamme.

Yhdessä voimme varmistaa, ettei Suomessa heitetä turhaan ruokaa roskiin!

Lue lisää: Bongasitko täydennystuotteen? Tätä se tarkoittaa

Mitä Fiksuruoka tekee toiminnastaan syntyville päästöille?

Hyvä kysymys: me kompensoimme ne! Me laskemme kaikki Fiksuruoan päästöt vuoden ajalta yhteen ja hyvitämme koko hiilijalanjälkemme suojelemalla suomalaista metsää. 

Tämä tarkoittaa sitä, että myös jokainen toimitettu Fiksuruoka-paketti on hiilineutraali!

Lue lisää: Näin Fiksuruoka suojelee suomalaista metsää

Lue lisää ruokahävikistä: http://www.saasyoda.fi/ruokahävikki-suomessa
Lähteet: Luonnonvarakeskus, LUKE, saasyoda.fi